tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lomapäiviä 11.-12. < 3


11.7. Maanantai

Nyt sitten tulisi kahden päivän myday tekstiä, koska ajatteln että sellaset sopisinyt nyt tähän hetkeen :)


Nosiis maanantai aamuna heräilin kymmenen aikaa ja kävin viileessä suihkussa ja söin aamupalaksi tuoretta leipää ja rahkaa! 




Sitten tulikin jo kiire pukea, sillä päätettiin lähteä äidin kans mummoa ja pappaa moikkaamaan kun en ollut ehtinyt niitäkään pitkään aikaan näkemään kun oon reissannut ympäriinsä, joten sinne sitten mentiin ja siellä kahviteltiin ja istuttiin ulkona :) Kyllä me siellä varmaan reilu tunti hengailtiin ja siitä sitten ruvettiin lähtemään. Oli kuiteskin kiva nähä niitäkin taas pitkästä aikaa<3
Mä en kuitenkaan sitten kotiin mennyt vaan jäin matkalla kaupunkiin ja menin auttamaan mun isosiskoa sen kämpän siivouksessa, ja sillä olikin täydet siivoukset jo käynnisä! :P Tulihan siitä sitten ainakin neljä pussillista pois heitettävää rojua kirppikselle ja roskiin, että ihan hyödyllinen sekin siivous oli :P


Myöhemmin sitten lähin käymään nopeesti kotona syömässä ja silleen ja illalla menin sitten vieä kavereitten kans ulos ja kaupunkiin :) kotiin mä tulin sitten joskus aik myöhään ja oli kyl tosi hauskaa taas niitten kans<3<3


 
quoteshumor.com

  Aika pian siitä sitten menin nukkuun :)



12.7. Tiistai

Tän päivän aamu alkoi vähän rauhallisemmin kuin edellinen. Aamu meni ihan normaalisti kuitenkin; söin aamiaista puin yms. Sitten mä menin Miskan (meijän koira) kans ulos ja se pääsi aamu ulkoilulle. Täks päiväksi mulla ei ollut mitään erityisiä suunitelmia joten aamupäivällä mä sitten vain hengailin, siivoilin mun vaatekaappia (koska se oli täysi kaaos) ja kyl mä sain yhen piirrustuksenki aikaan :)

 

 
 
 Myöhemmin äiti tuli kotiin ja me kokkailtiin tortilloja ruoaksi ja oli kyl tosi hyää!<3
Ruoan jälkeen ei taidettu oikein tehä mitään ihmeellistä, taisin vaan kuunnella musaa ja hengailla. :P Sitten jonkun ajan päästä mä lähin vielä pitkälle juoksulenkille ja oli kyl kiva juosta kun ei tällä kertaa satanu ja oli iha hyvä ilma :) Lenkillä kaipailin kuiteskin vettä juotavaks, koska unohdin ottaa juomapullon mukaan, et niin :/ Sitten ku mä tulin kotiin nii menin suoraa jääkylmään suihkuun ja silleen  :) Ainiin muutes, tilasin päivällä mulle uudet treeni housut, että niitten pitäs varmaan sitten tän viikon aikana tulla :) 




 Nyt tässä illalla en oo oikein mitään erikoisempaa tehny,  äsken katoin vanhoi Saliksii kun tuli TV:stä ja nyt oon kirjtellu tätä blogi postausta ja syön iltapalaa :) 

Ainiin ja te ehkä huomasittekin että tän tekstin ulkonäkö on vähän muuttunut niin jos on mielipiteitä niin laittakaa kommenttia kumpi on kivempi; tää vai aikasempi tyyli!:) Toivottavasti tykkäsitte tekstistä ja ensikertaan, moikka! :P 
 

4 kommenttia:

  1. Postaisit taas :/ tämmöset my dayt on kivoja mutta jos (ja toivottavasti kun) teet toistekin niin ois kiva jos ois enemmän kuvia. Semmonen päiväni kuvina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Varmasti teen taas uudestaankin myday postauksia ja ensi kerralla koitan laittaa enemmän kuviakin :) Päiväni kuvina postaustakin tulee varmasti tässä lähiaikoina :)

      Poista
  2. Postaatko vielä tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu tietty! :) sori etten ole tänne nyt pitkään aikaan päässyt postailemaan kun on ollut nyt tää koulun alku ja on ollu kaikkea, mutta seuraava postaus tulee luultavasti huomenna eli torstain aikana! :)

      Poista