tiistai 12. heinäkuuta 2016

Lomapäiviä 11.-12. < 3


11.7. Maanantai

Nyt sitten tulisi kahden päivän myday tekstiä, koska ajatteln että sellaset sopisinyt nyt tähän hetkeen :)


Nosiis maanantai aamuna heräilin kymmenen aikaa ja kävin viileessä suihkussa ja söin aamupalaksi tuoretta leipää ja rahkaa! 




Sitten tulikin jo kiire pukea, sillä päätettiin lähteä äidin kans mummoa ja pappaa moikkaamaan kun en ollut ehtinyt niitäkään pitkään aikaan näkemään kun oon reissannut ympäriinsä, joten sinne sitten mentiin ja siellä kahviteltiin ja istuttiin ulkona :) Kyllä me siellä varmaan reilu tunti hengailtiin ja siitä sitten ruvettiin lähtemään. Oli kuiteskin kiva nähä niitäkin taas pitkästä aikaa<3
Mä en kuitenkaan sitten kotiin mennyt vaan jäin matkalla kaupunkiin ja menin auttamaan mun isosiskoa sen kämpän siivouksessa, ja sillä olikin täydet siivoukset jo käynnisä! :P Tulihan siitä sitten ainakin neljä pussillista pois heitettävää rojua kirppikselle ja roskiin, että ihan hyödyllinen sekin siivous oli :P


Myöhemmin sitten lähin käymään nopeesti kotona syömässä ja silleen ja illalla menin sitten vieä kavereitten kans ulos ja kaupunkiin :) kotiin mä tulin sitten joskus aik myöhään ja oli kyl tosi hauskaa taas niitten kans<3<3


 
quoteshumor.com

  Aika pian siitä sitten menin nukkuun :)



12.7. Tiistai

Tän päivän aamu alkoi vähän rauhallisemmin kuin edellinen. Aamu meni ihan normaalisti kuitenkin; söin aamiaista puin yms. Sitten mä menin Miskan (meijän koira) kans ulos ja se pääsi aamu ulkoilulle. Täks päiväksi mulla ei ollut mitään erityisiä suunitelmia joten aamupäivällä mä sitten vain hengailin, siivoilin mun vaatekaappia (koska se oli täysi kaaos) ja kyl mä sain yhen piirrustuksenki aikaan :)

 

 
 
 Myöhemmin äiti tuli kotiin ja me kokkailtiin tortilloja ruoaksi ja oli kyl tosi hyää!<3
Ruoan jälkeen ei taidettu oikein tehä mitään ihmeellistä, taisin vaan kuunnella musaa ja hengailla. :P Sitten jonkun ajan päästä mä lähin vielä pitkälle juoksulenkille ja oli kyl kiva juosta kun ei tällä kertaa satanu ja oli iha hyvä ilma :) Lenkillä kaipailin kuiteskin vettä juotavaks, koska unohdin ottaa juomapullon mukaan, et niin :/ Sitten ku mä tulin kotiin nii menin suoraa jääkylmään suihkuun ja silleen  :) Ainiin muutes, tilasin päivällä mulle uudet treeni housut, että niitten pitäs varmaan sitten tän viikon aikana tulla :) 




 Nyt tässä illalla en oo oikein mitään erikoisempaa tehny,  äsken katoin vanhoi Saliksii kun tuli TV:stä ja nyt oon kirjtellu tätä blogi postausta ja syön iltapalaa :) 

Ainiin ja te ehkä huomasittekin että tän tekstin ulkonäkö on vähän muuttunut niin jos on mielipiteitä niin laittakaa kommenttia kumpi on kivempi; tää vai aikasempi tyyli!:) Toivottavasti tykkäsitte tekstistä ja ensikertaan, moikka! :P 
 

tiistai 5. heinäkuuta 2016

My room tour!


Tänään te pääsette käymään mun huoneessa ja näätte vähän että miltä siellä näyttää! Tervetuloa!

Ensiksi kun mun huoneeseeni astuu sisään niin silmään pistää mun peilipöytä ja sen pikkusälät. Tämän peilipöydän sain mun serkuilta ja tykkään kyl siitä paljon koska se on mun mielestä tosi nätti sisustuksessa ja on se kyllä tarpeellinenkin, koska hei missä muualla mä muka noita tavaroita säilyttäisin ja peiliä tarvitsee kyllä melkeenpä jokainen! :)




Tähän pistän vielä  vähän mun peilipöydän kivoja sisustus yksityiskohtia!







Suoraan peilipöydänvastakkaisella seinällä onkin mun sänky ja sen päädyssä mun valkoinen rekki vaatteineen! Tosta rekistäkin tykkään tosi paljon sillä siinä voi niin kätevästi pitää kaikkii lemppari vaatteita ja sellasii joita useimmiten käyttää :) Taitaa muutena olla Ikeasta tämä rekki.



Yksi huonoista puolista kerrostalossa  asumisessa on se että seinät on vitivalkoset kun tänne muuttaa ja niitten maalaamiseen ei välttämättä anneta lupaa ja mä kun en oikeen tykkää valkoisista seinistä, kun ne on vähän tylsät... :/ Joten mä olen yrittänyt tehdä mun seinistä vähän kiinnstavammat ja omalaatuisemmat valokuvien ja korttien avulla. Se on tosin vielä vhän kesken, mutta kun saan sitä täytettyä vielä lisää ja saanut sen mun mielestä valmiiksi niin pistän tänne kuvaa tulemaan! Mutta tässä kuvaa tän hetkisestä seinästäni :)




Tähän loppuun laitan vielä vähän sekalaisia kuvia mun huoneen nurkista ja yksityiskohdista sekä kokonaiskuvan huoneestani!










 Tällainen on siis mun huoneeni juuri tällähetkellä, tosin muutan aika nopeeta tahtii mun huoneen sisustusta ja huonekalujen järjestystä, mutta tällainen tänään! :P Ja harmi kun en ole nyt vähään aikaan päässyt tänne kirjoittelemaan kun mulla on ollut hirveesti kaikkee tekemistä ja oon kiertäny paikasta toiseen; mutta eiköhän näitä tekstejä rupee tulemaan taas useammin <3