perjantai 24. helmikuuta 2017

hiihtoloma fiiliksiä


   Kevättä kohti mennään! Aurinko jo paistaa ja ulkona on ollut nyt muutamana päivänä ihana ilma. Vaikka nyt onkin vasta hiihtoloma joka nimensä puolesta antaa ymmärtää että on talvi ja keväästä ja kesästä ei ole vielä toivoakaan niin joinakin päivinä musta on ainakin tuntunut ihan keväiseltä. Toissa pävänä olin jopa pikkuveljeni kanssa ulkona kuvailemassa ja otin jopa pari acro/venyttely kuvaa ja oli kyllä kiva fiilistellä auringossa! Viikonlopun vietin mun siskon luona. Me ollaan taas hurahdettu ps 2:n Sims peliin! Tai siis ollaan ihan aina tykätty siitä pelistä ja sitä välillä pelailtukkin mutta nyt on tullut pelattua sitä erityisen paljon. Syötiin myös laskiaispullat vaikka laskiaiseen oli silloin vielä viikko aikaa mutta ei sillä ajankohdalla niin väliä varsinkaan kun ne on niin hyviä! Laskiaispullat on varmaan paras tollanen "juhlapäivän" herkku. 

Aamupala greippi


Loman laskiaispulla
   Nyt on jo helmikuu eli vuodesta on mennyt jo kaksi kuukautta. Aika kuluu oikeasti aika nopeasti. Juuri äskenhän oli joulu ja availtiin paketteja ja syötiin hyvää jouluruokaa ja nyt ollaan menossa jo kohti kevättä, ainakin sinne suuntaan. Aina välillä on sellasia tilanteita joissa ei missään nimessä haluaisi olla ja toivoisi vain että se olisi jo ohi, mutta tosiasiassa aika kuluu kokoajan ja pian nekin epätoivotut tai muutenvaan jännittävät tilanteet on ohi ja jälkeenpäin voi olla ylpeä itsestään kun niistä on selvinnyt. Ja se asia pitäisi pitää mielessä sellasissa tilanteissa. Itselläni alkuvuosi on mennyt ihan hyvin, mitään kovin erikoista ei ole tapahtunut ja kaikki asiat on rullaillut aika lailla samaan malliin. Kesä kun on ollut mielessä niin kesätöitä olen aika ahkerastikkin hakenut ja etsiskellyt, mutta vielä ei ainakaan ole tietoa tullut että jonkun paikan olisin saanut. Olen hakenut ainakin mm. vanhainkotiin, päiväkotiin ja eläinkauppaan ja ne olisi kaikki sellasia kivoja paikkoja mihin haluaisin mielläni mennä. 


   Toivottavasti muidenkin alkuvuosi on sujunut hyvin ja iloisella mielellä kohti kesää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti